perjantai 3. lokakuuta 2008

Isabella ja Anselmi

Kyllä elämä on sitten tylsää. Chrisse maalasi kasvomme melkein kaksi vuotta sitten. Ja siitä lähtien olemme kärsivällisesti odottaneet, että saisimme itsellemme vartalon. Ja ihan kivat olisivat myös kädet ja jalat sekä ihanat hiukset, kauniista vaatteista puhumattakaan. Asuntokin on jo löytynyt, mutta sekin vaatii pikkuisen remppaa. Tuleva kotimme on vanha kaappi, Chrissen vanhempien joskus muinoin 60-luvulla huutokaupasta ostettu. Lieneekö tuo jo ihan antiikkia, hyvin vanhalta se mielestämme näyttää. Chrisse on käynyt ostamassa meille huonekaluja aina pääkaupungista asti ja heikkona hetkenään tilannut niitä Englanistakin. Sängytkin ovat valmiina meille molemmille, mutta sangen omituiselta ja hassultakin kyllä tuntuisi mennä vuoteeseen pelkällä päällä. Syvään huokaisten jäämme odottelemaan asioiden etenemistä. Onnen päivähän kuitenkin tämä meille on, tavatonta - meillä on ihan ikioma blogi!

6 kommenttia:

Marita kirjoitti...

Onnea uudelle blogille ja tsemppiä odotteluun Isabellalle ja Anselmille! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Marita! t. Isabella, Anselmi ja Chrisse

Anonyymi kirjoitti...

Voi, hienot on päät! Kyllä ne vartalotkin jossain vaiheessa ihan varmasti ilmestyvät. Hyvää kannattaa aina odottaa! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja nukenpäitä! Jäähäänpä oottamaan blogille jatkoa! Onnea tänne!
ps. Ihana oli tuo seuraavan postauksen kassiki!

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa minimaailmaan hyvä herrasväki! Jään minäkin odottelemaan, milloin emäntänne ryhdistäytyy että saatte itsenne kondikseen. Hieno korsetti jo odottaakin vartaloa sisäänsä :D

Anonyymi kirjoitti...

Lämpimät kiitokset kaikille kommenteistanne!