keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Oiskohan tää rustiikkia...

Mitähän tyylisuuntaa mahtaakaan edustaa tämä hieman omalaatuisen näköinen tuoli. Minä itse kyllä päättelin, että rustiikkia sen täytyy olla. Materiaali on luonnosta ja aika erikoisesta paikasta - nimittäin järven pohjasta noukittua, paitsi tuo istuinosa.

Meidän mökillä on autioranta järven toisessa päässä, ja sinne on ajautunut paljon katkenneita puita ja niiden oksia. Pohjassa ei ole lainkaan mutaa. Vesi ja hiekka ovat hioneet pohjassa lojuvan puumateriaalin mielenkiintoisen näköisiksi taideteoksiksi. Siellä me käymme useamman kerran kesässä löytöretkillämme, ja aina on jotain saaliina veneen pohjalla. Vuodesta toiseen paikka jaksaa kiinnostaa isoja ja pieniä.
Tuolin selkänojalle ei tarvinnut tehdä mitään, se oli tämän kokoinenkin löydettäessä. Minun ei tarvinnut edes hioa sitä, selkänoja oli jo valmiiksi "hiottu" järven pohjassa.

Kuivalla maalla oli myös runsaasti kelottunutta pientä puuta, mutta kuvassa näkyvässä paikassa oli aivan liikaa "kavereita". Oli tosi lämmintä, ja oksien päällä vilisi aivan mieletön määrä hämähäkkejä. Minulla ei ole mielestäni araknofobiaa, mutta tässä paikassa meinasi hieman paniikki iskeä. Lyyti-koiraa eivät kyllä hämähäkit hirvittäneet ollenkaan, tyynen rauhallisena hän näyttää istuvan rannalla. Lyyti yritti myös etsiä oksia vedestä, ja oli aika huvittavan näköinen pitäessään päätä kohtuu pitkään veden alla (se taitaa olla kalankin sukua, apinan verta siinä ainakin on, koska osaa kiivetä verkkoaitaa pitkin sekä jänistä Lyytissä myös on, kun pomppii välillä siihen malliin pitkin pusikoita). Lyytin löytämiä puita en tosin kelpuuttanut mukaani, olivat näes vähän isohkoja mötkäleitä.

Saalis kuivumassa auringonpaisteessa. Ja kuvassa on vain osa.


Meidän ihanan kauhea Lyyti Orvokki 7 kk:n ikäisenä. Lyyti ei kylläkään hölmöile enää niin kauheesti kuin vielä kesällä.

10 kommenttia:

Auliina kirjoitti...

Ihana tuoli!!! Ja Lyytikin on yhtä syötävän suloinen kuin muistinkin :D :D

anja kirjoitti...

Persoonallisen näköinen tuoli :D Hienot osat oot löytäny siihen. Ihan tuolilta näyttääkin, sellaiselta erittäin vanhalta ja arvokkaalta.

Lotte kirjoitti...

Ihan mahtava tuo tuoli! Tosi kiva keksintö :) Tykkään!

Liimanäppi kirjoitti...

Voi vitsit mitä aarteita oot löytäny. Tuoli on kyllä hieno, ja varmasti myös uniikkikappale.
Sehän on kätevää, kun yhdessä lemmikissä yhdistyy noin monta eläintä, ei tarvi ottaa kaikkia erikseen :)

Johanna kirjoitti...

Upeasti toteutettu tuoli,selkänoja varsinkin on niin kauniin näköinen!

Taina kirjoitti...

Ihana tuoli tosi soöpö tykkää tosi paljon. Ihana :) Nukkekoti Jie

Olga kirjoitti...

Todella kaunis tuoli!

Heli kirjoitti...

Todella hieno!
Metsässä kulkiessa olen minäkin ihaillut puun palasia ja keppejä ja miettinyt, että mitähän niistä voisi tehdä. Tosi onnistunut toteutus, Chrisse!:)

Eija kirjoitti...

Tää tuoli on ihan samaa tyyliä kuin elokuun Avotakassa Eero Aarnion tekemä desing tuoli-rahi, joka oli tehty puunrungosta, jossa oksat muodosti jalat. Puu oli kuorittu ja "siloteltu", en muista oliko lakattu vai vaan vahattu. Semmoista minä meinaan tehdä...Että siis ihan modernia on tuo kumminkin. HIENO:

chrisse kirjoitti...

Kiitos kannustavista ja innostavista kommenteista!
Eija - Hauskaa, että löysit jotain yhtäläisyyttä Eero Aarnion suunnittelemaan tuoli-rahiin. Aika otettu olen :) Täytynee tonkia jostain kyseinen lehti.