sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Girls just want to have fun

Tää vanheneminen on sittenkin aika kivaa. Eilen kerhoilun ohessa juhlimme myös synttäreitäni. Ja sain tosi huikeita lahjoja. Olen kyllä ylpeä, kun minulla on niin taitavia kerhokamuja.

Tämän taideteoksen, upean kirjakortin on tehnyt Jaana. Sisällä oli vielä mukavia yllätyksiä.



Korttia ei laitetakaan piiloon mihinkään piirongin laatikkoon, vaan esillähän se tietysti täytyy olla. Kukapa ei ilahtuisi tuosta tekstistä, varsinkaan tämän ikäinen nainen :D Korttia katsomalla voi hymyssä suin aloittaa päivänsä.

Nanna ei valitettavasti päässyt kerhoon, mutta hän kävi tuomassa lahjansa edellisenä päivänä. Monitaituri Nanna oli tehnyt minulle kauniit hopeiset korvakorut. Ja mineinä oli kynttilöitä.

Outilta, joka tekee mitä vaan, sain tämän hellyyttävän ihanan setin.

Salaa olin toivonut, että saisin lahjaksi hortensian, koska se on lempikukkani. Telepatia siis toimi.
.
Ja nämä ihanuudet ovat Tuulialta. Nyt minullakin on yksi hänen tekemistään upeista hatuista. Neuleet ja virkkaustyöt syntyvät Tuulian käsissä kadehdittavan helposti. Niin ja myös tulppaanit ovat lempikukkiani.

Kiitoksia rouvat vielä kerran mielettömän ihanista lahjoista!

9 kommenttia:

minimami kirjoitti...

Parjon onnea!

Lotte kirjoitti...

Suloisia lahjoja! Onnea syntymäpäivän johdosta!

Taina kirjoitti...

Paljon onnea :) Nukkekoti Jie

Heli kirjoitti...

Onnea Chrisse! Ihania lahjoja olet saanut:)

anja kirjoitti...

Onnittelut vanhenemisen johdosta :)

Katrina kirjoitti...

olet saanut ihania lahjoja. Onnea! Ja tervetuloa uuteen blogiini t Kati

botox melbourne kirjoitti...

The post is written in very a good manner and it entails many useful information for me. I am happy to find your distinguished way of writing the post. Now you make it easy for me to understand and implement the concept. Thank you for the post.

buy wholesale flowers kirjoitti...

Are you planning a party for yourself and want flowers for it? Then buy if from bunches direct as you can buy wholesale flowers from here. It sells flowers at wholesale rate as it directly take flowers from the growers and no other intermediate is there so it makes it easy for bunches direct to sell flowers at very low price. For details click www.bunchesdirect.com.

Port Douglas Accommodation kirjoitti...

Central Plaza Port Douglas Resort Holiday Accommodation is just a 3 minute walk to Port Douglas beautiful 4 Mile Beach. Port Douglas is a world famous location, in Tropical North Queensland. Central Plaza Port Douglas Accommodation is having Affordable Luxury - 1, 2 and 3 bedrooms, fully self contained and beautifully furnished spa apartments with private balconies.