Antiikkinen peili

Pitkästä, pitkästä aikaa olin minäkin mukana Pikku Rouwien kokoontumisessa. Ja hauskaahan ensinnäkin oli. Lisäkseni mukana olivat Outi, Tuulia, Auliina, Epe ja Jaana. Aiheena meillä oli lasityöt, puolet porukasta mineili muita juttuja. Pari viikkoa sitten jäin paitsi rautalangan vääntelystä, mutta pääsinpäs sittenkin kokeilemaan tätä hivenen ähräyksen makuista hommaa. Tai no, olenhan minä aikaisemmin väännellyt nuo tuolien käsinojat. Nyt oli kuitenkin hankittuna parempi työkalu rautalangan muotoiluun. Opena meillä oli Outi, hän on ihanan kärsivällinen ihminen. Outi on harrastanut lasitöitä, ja mukanaan hänellä oli mm. kolvauslaite ja lasileikkuri.

Lasi on leikattu Outin avustuksella (oikeesti Outi sen leikkasi, minä en hirvennyt, vaikka sitä ensin harjoittelinkin). Mallia peiliin en ehtinyt kovin suunnitella. Ehkä olisin tehnyt erilaisen, jos olisin sitä mielessäni pitempään visioinut. Rautalangat sentäs itse vääntelin ja peiliin asettelin. Tarkoituksella en yrittänytkään saada kehyksistä symmetristä. Kolvaus taas oli toinen juttu. Laite kun on niin mielettömän kuuma, että pelkäsin kyllä polttavani sillä justiinsa jotain. Ja onnistuinhan minä vähän uudelleen "muotoilemaan" pihtejäni. Tottapuhuen rautalangan kiinnittäminen ei onnistunut ilman avuliasta opea; Outi kolvas ja minä pitelin rautalankaa. Lopuksi kehykset vielä patinoitiin. Ihan passeli peilihän tuosta tuli Isabellan ja Anselmin sisustukseltaan vähän epämääräiseen kotiin.

Oiskohan tää rustiikkia...

Mitähän tyylisuuntaa mahtaakaan edustaa tämä hieman omalaatuisen näköinen tuoli. Minä itse kyllä päättelin, että rustiikkia sen täytyy olla. Materiaali on luonnosta ja aika erikoisesta paikasta - nimittäin järven pohjasta noukittua, paitsi tuo istuinosa.

Meidän mökillä on autioranta järven toisessa päässä, ja sinne on ajautunut paljon katkenneita puita ja niiden oksia. Pohjassa ei ole lainkaan mutaa. Vesi ja hiekka ovat hioneet pohjassa lojuvan puumateriaalin mielenkiintoisen näköisiksi taideteoksiksi. Siellä me käymme useamman kerran kesässä löytöretkillämme, ja aina on jotain saaliina veneen pohjalla. Vuodesta toiseen paikka jaksaa kiinnostaa isoja ja pieniä.

Tuolin selkänojalle ei tarvinnut tehdä mitään, se oli tämän kokoinenkin löydettäessä. Minun ei tarvinnut edes hioa sitä, selkänoja oli jo valmiiksi "hiottu" järven pohjassa.

Kuivalla maalla oli myös runsaasti kelottunutta pientä puuta, mutta kuvassa näkyvässä paikassa oli aivan liikaa "kavereita". Oli tosi lämmintä, ja oksien päällä vilisi aivan mieletön määrä hämähäkkejä. Minulla ei ole mielestäni araknofobiaa, mutta tässä paikassa meinasi hieman paniikki iskeä. Lyyti-koiraa eivät kyllä hämähäkit hirvittäneet ollenkaan, tyynen rauhallisena hän näyttää istuvan rannalla. Lyyti yritti myös etsiä oksia vedestä, ja oli aika huvittavan näköinen pitäessään päätä kohtuu pitkään veden alla (se taitaa olla kalankin sukua, apinan verta siinä ainakin on, koska osaa kiivetä verkkoaitaa pitkin sekä jänistä Lyytissä myös on, kun pomppii välillä siihen malliin pitkin pusikoita). Lyytin löytämiä puita en tosin kelpuuttanut mukaani, olivat näes vähän isohkoja mötkäleitä.

Saalis kuivumassa auringonpaisteessa. Ja kuvassa on vain osa.

Meidän ihanan kauhea Lyyti Orvokki 7 kk:n ikäisenä. Lyyti ei kylläkään hölmöile enää niin kauheesti kuin vielä kesällä.

Hassuja teekannuja

Minä olen vähän hurahtanut teenjuontiin. Ei mitään tylsiä pussiteelitkuja, vaan kaapissa on nykyisin erinäinen valikoima toinen toistaan houkuttelevampia irtoteepussukoita. Ja teetähän täytyy osata hauduttaa juuri sopivassa lämpötilassa ja minuutilleen oikean ajan. Mies on kyllä hieman tuhahdellut pienoisille rituaaleilleni, mutta hyvältä on kuulemma tee maistunut. En sentäs ole alkanut rahdata kaupasta lähdevettä, joka olisi ihanteellisinta teen keittämiseen. Pöydällä on lisäksi keskeneräinen Helena Petäistön "Tee Teematka-kirja", joka osaltaan tietty vahvistaa asiaa.

No kuitenkin, edellä kertomani innoittamana muovailin Fimo-massasta nämä hieman hassun näköiset teekannut mukeineen. Värit sekoittelin itse akryyliväreistä.

Huoneen valmistelua ja Irlannin kuulumisia

Olen ilmeisesti aktivoitumassa tässä harrastuksessa, kun yllätin itseni Isabellan huoneen lattian teossa. Lankkuja levittelin lattialle jo pari kuukautta sitten, mutta homma vain jostain syystä jäi odottelemaan. Hidasta tämä touhu tahtoo välillä olla, minä kun olen semmoinen jahkaaja. Ihan katteeksi käy, kun käy toisten blogeissa ihastelemassa vastaavia projekteja. Miten ihmeessä ne kerkee tehdä niin paljon lyhyessä ajassa.

Huone on siis tehty vanhaan kaappiin, jota on esitelty aiemmin. Lankkulattia toteutettiin pöytätabletista, sopivan löysin Stockmannilta. Hajotin tabletin ja leikkelin siitä sopivan mittaisia paloja lattiaan. Seiniä jännäsi pikkusen maalata, koska halusin tietynlaisen, vähän epämääräisen efektin.

Seinä on tarkoituksella laikukas, vaalea väri kuultaa alta. Lopputulos vastaa aika hyvin sitä, mitä visioin etukäteen päässäni.

Kesäkuun alussa olin nuorimman lapsemme ja hänen kummitätinsä kanssa viikon Irlannissa. Köyhää oli anti nukkekotiharrastukseen, toisaalta en nyt kanssamatkustajien vuoksi kovin intensiivisesti etsinytkään miniatyyri esineitä. No, sain sentäs jotain. Kuvassa näkyvistä korteista voi tehdä kauniita tauluja.

Mutta muuten matka oli mukava ja antoisa. Näimme ja koimme viikon aikana paljon. Moherin kalliot länsirannikolla oli huikea kokemus. Yli 200 metriä korkeat kalliot olivat vaikuttava näky. Päivä sattui olemaan vielä aurinkoinen, ja maisema oli kuin kauniissa postikortissa.

Kuopus etenkin oli haltioissaan kyseisestä paikasta.

Goottilaista kauneutta vanhassa katedraalissa.

Tästä oli pakko ottaa kuva.

Ja silmänruokaa riitti. Tämän katusoittajan musiikki oli korvia hivelevää. Ah, niin mielettömän komea ja karismaattinen soittaja kokoonpanoineen oli Vladimir Jablokov Slovakian festivaaliorkesterista. He soittivat mm. wieniläisiä valsseja. Vladimir-herra sai kummitädin ja minun pään ihan pyörälle, hänellä oli aikamoinen pilke silmäkulmassa. Vaikka koko iltapäivän olisimme voineet häntä huokaillen katsella ja kuunnella. Kuvitelkaa - siinä parin metrin päässä meistä soitteli taidokkaasti ja mielettömällä ammattitaidolla tämä hurmuri , mehän suorastaan rakastuttiin oitis...Ja minulla oli satavarma tunne, että hän soitti sillä hetkellä ainoastaan ja vain minulle :D. Mutta pelkäänpä, että näin ajattelivat lukuisat muutkin naiset ympärilläni. No, kuopus kyllä tipautti tätsät aika pian takaisin maanpinnalle, mutta saipa hän tovin aikaa maanitella ennen kuin sai meidät jatkamaan taas matkaa.

Guinnesin vanha ja historiallinen oluttehdas on suosittu turistikohde. Ja se kyllä yllätti meidät täysin. Ikivanhat pikkuveturit, antiikkiset koneet, työkalut ja astiat sekä valtaisa vesiputous olivat hyvin mielenkiintoisia. Siellä kerrottiin jopa Waterloon kuuluisasta taistelusta, kuten kuvassa oleva teksti todistaa. On todella käymisen arvoinen paikka, vaikka et olisikaan oluen ystävä. Kummitäti tosin ei tiennyt Guinnesin oluesta lainkaan. "Eikös se ole ennätysten kirja" hän totesi. Hih, minä sentäs tiesin, vaikka en pidäkään oluesta.

Loppuhuipennuksena korkealla tornissa oli näköalabaari, josta avautui näkymät tehdasalueelle. Pääsylippua vastaan sai maistiaisena lasillisen Guinnesin olutta. "Huh, huh, mitenkähän me jaksetaan juoda nämä" totesimme molemmat kummitädin kanssa. Se maistui kotikaljalle ilman sokeria, ainakin kummitädin mielestä. Saatiin ne vihdoin viimein juotua, mutta ei meistä kaljanjuojia tullut edelleenkään.

Mutta tähän jäin kyllä koukkuun Dublinissa.

Keittiötuolit uutena versiona

Tarkistin aiemmin tekemäni keittiötuolin mittasuhteita sekä muotoja, ja tein siitä vielä pienemmän version. Selkänoja on matalampi, tummensin pohjaväriä ja myös tulppaanit ovat sävyltään punaisempia. Ja tuolissa on nyt käsinojatkin esikuvansa mukaan.

Tuolejahan täytyy pöydän ympärillä olla ainakin neljä kappaletta. Ei näitä kyllä valmistettu yhdessä, eikä kahdessakaan illassa. Kukkien maalaaminen vei tietysti oman aikansa. Mutta kaikista työläintä olivat nuo käsinojat. Aika monta tekelettä lensi roskakoriin, kunnes löysin jonkinlaisen tekniikan niiden vääntelemiseen. Apuna oli mm. neulepuikko. Ihme ja kumma selvisin hommasta ilman ikäviä pikkuhaavoja, kynnet olivat myös aika koetuksella.

Malli on italialaisesta sisustuskirjasta, ja siitä oli toinen kuva aiemmassa postauksessa.

Tunnustus

Näin hellyyttävän näköisen tunnustuksen blogini sai Raijalta. Kiitokset sinulle, kyllähän tämmöinen lämmittää aina mieltä. Itse voisin myös ojentaa tämän tosi moneen blogiin, mutta nyt en oikein pysty päättämään, että kelle erityisesti haluaisin antaa sen. On niin paljon mielenkiintoisia blogeja, joissa käyn vierailemassa.

Onnea arvonnassa

Sain eilen aika ihanaa postia. Kuinka pieni paketti voikaan saada olon niin onnelliseksi. Onni suosi minua Hannan blogin arvonnassa. Pelargonia sattuu olemaan yksi minun suosikkikesäkukistani , ja minulla on niitä aina terassilla valkoisina ja hennon vaaleanpunaisina. Hurmaava kastelukannu sopii tyyliltään upeasti Isabellan ja Anselmin tulevaan kotiin. Kiitos Hanna, palkinto on todella mieluinen!