Viikonloppuna ahertelin näiden pikkuruisten käsilaukkujen parissa. Nämä eivät valmistuneet niin sutjakkaasti kuin nuo aiemmat laukut. Innostuin jopa tekemään jonkinlaiset kaavat käsilaukkuihin. Ja liimaamallahan ne on tietysti tehty. Kangas on liimattu ohuelle pahville, jota on leikattu ja taiteltu kaavojen mukaan.
Tämän käsilaukun tein ihan ensimmäisenä. Pitsi on liimattu kankaalle. Laukun muodossa käytin hyväkseni pitsin kuviota.
Kasseja tuli taas muutama lisää, tää oli vaan niin kivaa puuhaa etten malttanut lopettaa. Isabellan ja Anselmin talon alakertaan tulee jonkinlainen putiikki. Ja ilmeisesti siellä myydään ainakin kasseja ja tyynyjä, hih. No, eiköhän valikoimaan tule vielä jotain muutakin.
Minua on suoraan sanoen lievästi ahdistanut valtaisa pienen pienien kangastilkkujen määrä kaapissani. Minä kun en ole mitenkään innostunut käyttämään ompelukonetta. Osaan kyllä jotenkin ommella, mutta mieluummin välttelen sen käyttämistä. Ja tämä projekti oli mitä ihanteellisin minulle. Yhtään ainutta ommelta ei ole kasseissa, ne on väsätty kokoon yksinkertaisesti liimaamalla. Liimana oli Tacky Glue.
Pitkästä, pitkästä aikaa olin minäkin mukana Pikku Rouwien kokoontumisessa. Ja hauskaahan ensinnäkin oli. Lisäkseni mukana olivat Outi, Tuulia, Auliina, Epe ja Jaana. Aiheena meillä oli lasityöt, puolet porukasta mineili muita juttuja. Pari viikkoa sitten jäin paitsi rautalangan vääntelystä, mutta pääsinpäs sittenkin kokeilemaan tätä hivenen ähräyksen makuista hommaa. Tai no, olenhan minä aikaisemmin väännellyt nuo tuolien käsinojat. Nyt oli kuitenkin hankittuna parempi työkalu rautalangan muotoiluun. Opena meillä oli Outi, hän on ihanan kärsivällinen ihminen. Outi on harrastanut lasitöitä, ja mukanaan hänellä oli mm. kolvauslaite ja lasileikkuri.
Lasi on leikattu Outin avustuksella (oikeesti Outi sen leikkasi, minä en hirvennyt, vaikka sitä ensin harjoittelinkin). Mallia peiliin en ehtinyt kovin suunnitella. Ehkä olisin tehnyt erilaisen, jos olisin sitä mielessäni pitempään visioinut. Rautalangat sentäs itse vääntelin ja peiliin asettelin. Tarkoituksella en yrittänytkään saada kehyksistä symmetristä. Kolvaus taas oli toinen juttu. Laite kun on niin mielettömän kuuma, että pelkäsin kyllä polttavani sillä justiinsa jotain. Ja onnistuinhan minä vähän uudelleen "muotoilemaan" pihtejäni. Tottapuhuen rautalangan kiinnittäminen ei onnistunut ilman avuliasta opea; Outi kolvas ja minä pitelin rautalankaa. Lopuksi kehykset vielä patinoitiin. Ihan passeli peilihän tuosta tuli Isabellan ja Anselmin sisustukseltaan vähän epämääräiseen kotiin.
Mitähän tyylisuuntaa mahtaakaan edustaa tämä hieman omalaatuisen näköinen tuoli. Minä itse kyllä päättelin, että rustiikkia sen täytyy olla. Materiaali on luonnosta ja aika erikoisesta paikasta - nimittäin järven pohjasta noukittua, paitsi tuo istuinosa.
Tuolin selkänojalle ei tarvinnut tehdä mitään, se oli tämän kokoinenkin löydettäessä. Minun ei tarvinnut edes hioa sitä, selkänoja oli jo valmiiksi "hiottu" järven pohjassa.
Kuivalla maalla oli myös runsaasti kelottunutta pientä puuta, mutta kuvassa näkyvässä paikassa oli aivan liikaa "kavereita". Oli tosi lämmintä, ja oksien päällä vilisi aivan mieletön määrä hämähäkkejä. Minulla ei ole mielestäni araknofobiaa, mutta tässä paikassa meinasi hieman paniikki iskeä. Lyyti-koiraa eivät kyllä hämähäkit hirvittäneet ollenkaan, tyynen rauhallisena hän näyttää istuvan rannalla. Lyyti yritti myös etsiä oksia vedestä, ja oli aika huvittavan näköinen pitäessään päätä kohtuu pitkään veden alla (se taitaa olla kalankin sukua, apinan verta siinä ainakin on, koska osaa kiivetä verkkoaitaa pitkin sekä jänistä Lyytissä myös on, kun pomppii välillä siihen malliin pitkin pusikoita). Lyytin löytämiä puita en tosin kelpuuttanut mukaani, olivat näes vähän isohkoja mötkäleitä.
Saalis kuivumassa auringonpaisteessa. Ja kuvassa on vain osa.
Meidän ihanan kauhea Lyyti Orvokki 7 kk:n ikäisenä. Lyyti ei kylläkään hölmöile enää niin kauheesti kuin vielä kesällä.
Minä olen vähän hurahtanut teenjuontiin. Ei mitään tylsiä pussiteelitkuja, vaan kaapissa on nykyisin erinäinen valikoima toinen toistaan houkuttelevampia irtoteepussukoita. Ja teetähän täytyy osata hauduttaa juuri sopivassa lämpötilassa ja minuutilleen oikean ajan. Mies on kyllä hieman tuhahdellut pienoisille rituaaleilleni, mutta hyvältä on kuulemma tee maistunut. En sentäs ole alkanut rahdata kaupasta lähdevettä, joka olisi ihanteellisinta teen keittämiseen. Pöydällä on lisäksi keskeneräinen Helena Petäistön "Tee Teematka-kirja", joka osaltaan tietty vahvistaa asiaa.
